Joskus ajattelen takaisin mereen heittäytymistä useita kertoja päivässä
Toisina päivinä en ajattele sitä kertaakaan
Joskus en saata ajatella sitä viikkoonkaan
Mietin miltä tuntuisi kuljettaa taas terää iholla
Tai miltä tuntuisi katsoa kun vaa'an luku pienenisi päivä päivältä
Olen ajatellut viime aikoina paljon tätä hetkeä, missä mä olen nyt
En olisi ikinä uskonut että joku voisi rakastaa mua
Mutta nyt vilpittömästi mä uskon sen kun toinen niin mulle kertoo
Ja rakastan takaisin, vaikken siihenkään kuvitellut pystyväni koskaan
En olisi ikinä uskonut että pärjäisin ahdistuksen kanssa ilman terää
Mutta mä en ole koskenut siihen elokuun jälkeen
En olisi ikinä uskonut että voisin syödä ilman ahdistusta ja pelkoa
Tehdä sen lihomatta satakiloiseksi norsuksi
Mutta mä olen syönyt määriä laskematta
Painan silti vielä 47-48kg eikä se siitä ole noussut puoleen vuoteen
Masennustestin pisteet on vaihtunut kahteenkymmenenneljään (24)
yli kuudenkymmenen pisteen sijaan (60+)
Niin, ajattelen yhä usein miten kiva olisi olla laihempi, kauniimpi(?)
Saada sormet pyörähtämään yläreiden ympäri
Olla virallisesti alipainoinen, ikäänkuin se olisi joku titteli
Miten helppoa olisi palata omaan "turvakuplaan"
Numeroiden, ahdistuksen, laihdutuksen ja itsetuhon ympäröimäksi
Se on tuttua, se tuntuu turvalliselta ja rakkaalta
Loppujen lopuksi mä aina muistan sitten ettei se ole sen arvoista
Pysähdyn, katson peiliin ja ymmärrän etten vihaa itseäni sen enempää,
kuin vaikka sen 8kiloa kevyempänä
Oikeastaan en edes vihaa itseäni
En ole oppinut rakastamaan peilikuvaani,
mutta sen sietäminen on jo iso muutos
Joinakin päivinä olen jopa ihan tyytyväinen
En muista enää miltä tuntuu kaivata kuolemaa, tahdon kokea asioita
Uskon että mä olen käynyt oman mereni pohjalla ja noussut sieltä ylös,
tahdon ainakin uskoa niin ja toivon sitä
Rakkaudella, fauni
