ei aihetta

en

uskalla

syödä 

mun 

lääkkeitä

pelkään

että

ne 

tekee

mut

lihavaksi

yleinen sivuvaikutus 

painon nousu

pahvinaamari

päätä huimaa ja korvissa humisee 

eikä se suinkaan johdu syömättömyydestä vaikka kuinka niin toivoisin

köyhyys näkyy mussa oon saanut lantioluuni takaisin

ai, minä en ja jokaisen valveillaoloni hetken käytän itseni vihaamiseen

oikeasti tahtoisin vain nukahtaa uudelleen jokaisen heräämisen jälkeen

ihmiset painostaa, koska oikein olen menossa takaisin kouluun

keskiviikkona pitäisi, mutta mieleni on jo tehnyt vankan päätöksen

et pysty siihen, et pysty mihinkään saatanan kyvytön paska

joo joo, mä uskon mutta mitä sitten teen 

ei mua kukaan siellä edes kaipaa

ei kukaan ole kysynyt missä mä olen, mitä mulle kuuluu 

mä en tiedä mihin joudun itseni kanssa

enkö mä saisi jo armokuoleman?

luojalle kiitos lääkkeistä, niin pystyn sentään pakenemaan tajuttomuuteen

ja uskallakkin helvetti itkeä

mutta ainiin

tämähän menee ohi 

sitten kun joskus olen aikuisempi

koska eihän tämä ole kuin ikäsidonnaista

kuten kaikki aina

dear friend

makaan alasti lattialla ja nauran 

itselleni elämälle maailmalle 

siis eihän tää voi olla muuta kuin naurettavaa

mun olemassaolo on sairas vitsi

teen pojan kanssa sopimuksen 

ranteisiin ei kosketa

en halua pettää sitä en tiedä miksi 

se kyllästyy kuitenkin muhun ihan pian

yhtäkkiä niiden aikojen paras ystävä alkaa puhumaan tästä

yllättäen ihan suunnaton ikävä 

sitä kun pää oli keveä ja askel raskas

se sanoi että silläkin on 

toivon ettei se tekisi mitään 

mutta se tekee 

mä en jaksa enää 

mutten tiedä kumpaa mä en jaksa

toivoa kuolemaa vai

elää

se on kai hyvä asia 

mutta en osaa niellä mun ylpeyttäni 

ja sanoa jotain

ehkä se pitää osottaa tekojen kautta

että mä olen ihan helvetin väsynyt

how fragile we are, we just don't show it

mitä järkeä on koko ajan yrittää 

kun mikään ei kuitenkaan koskaan muutu

vihaan itseäni enemmän kuin koskaan ennen

enkä jaksa edes välittää siitä 

jos joku huomaa että olen täynnä taisteluarpia

pitäkööt sitten vaikka säälittävänä

sitähän minä olen nimittäin

not found

en ole varma voiko musta enää ikinä tulla ehjää
hukkasin muutenkin jo palasia matkan varrelle
ei kellään olisi edes kärsivällisyyttä
kaipaan silti kosketusta

väsyttää

epäonnistuminen

hajoan palasiksi kylpyhuoneen lattialla

tukehdun ja tärisen

olen huono sisko tytär ystävä

epäonnistun lihon ja vaikutan ihmisiin pahasti

hypnoosissa mä tuijotan mun käsivartta

se on kauttaaltaan punainen 

makaan siinä ja mietin mitä jos se ei lakkaisikaan

toivon että olisin piirtänyt ranteeseen

ja ehkä syvemmälle

ulko-ovi käy 

äiti herättää mut transsista

pakko siivota äkkiä 

mutten jaksaisi olla enkä elää

anna mun kuolla rauhassa

what hurts the most

viivaviivaviiva

lisää seepranraitoja

entisten viereen

eri levyisiä ja pituisia

eihän seepratkaan koskaan ole samanlaisia

anteeksianteeksianteeksi

merkityksettömiä pieniä sanoja

verisuonet huutaa vihreinä ranteissa

pääset pois milloin vain

kietoudun niiden sanojen antamaan lohtuun

ja odotan vielä hetken parempaa huomista

mä olen pahoillani

jos multa nyt kysyttäisiin

mä en ikinä, ikinä, tutustuisi suhun

tai yhtään keneenkään 

mä olen pahoillani

siitä mitä oon saanut aikaan

olisi parempi jos olisin poissa

annan murheiden valua lattiakaivoon

ja ihmisten edessä

mä olen kuin ei mitään olisikaan

pääsisinpä pois

monen olisi parempi

antakaa anteeksi

mä tiesin mutten halunnut hyväksyä

tehtyä ei saa tekemättömäksi

mutta mä lupaan

että yritän olla parempi

i've got to sing a happy tune

onko mulla paha olo koska mua ahdistaa

vai ahdistaako mua koska mulla on paha olo?

tuntuu ihan kuin olisin tukehtumassa

älkää pakottako mua kouluun, kiltit

ne katseet halveksuu 

ahdistaa niin paljon olla siellä

ne ihmiset kuluttaa mut loppuun 

en halua puhua kellekkään 

itkettää ajatuskin, en jaksaisi 

jättäkää kaikki mut vaan rauhaan

haluan olla yksin

sitten ehkä olisi eri asia 

jos joku ihan aidosti välittäisi

tarvitsisin jonkun sellaisen

2012

ja minä olen yhä täällä

mutta olenko minä sama? en

minä kaipaan entistä

joka päivä kerran tai useammin

kaikki on ristiriidassa

kaipaan turvallista turtumusta

aamun tyhjää ja puhdasta heikotusta

unensekaisia päiviä takapulpetissa

vapisevia käsiä iltapäiväbussissa

mutta kaikista eniten kaipaan vaa'an numeroita

hae minut takaisin