mä olen kävellyt vapisevin jaloin pitkiä matkoja

jokaisella askeleella hämmentyen siitä kuinka en lyhisty maahan

en ymmärrä kuinka mun keho ei mua petä 

vaikka se huutaa armoa, pyytää lupaa levätä

ja syödä, mutta siltä olen jo sulkenut korvani kauan sitten

meillä on aikaa levätä sitten joskus myöhemmin

ehkä piankin 

jos vaikka kuolisin

kylminä ja märkinä syysaamuina

kun pyöräilen sormet kohmeessa kouluun

mietin että kaipaako minua kukaan missään

varsinkin sitä kaipaako hän minua

täällä päin lehdet ovat jo tippuneet puista

sen vuoksi ulkona on paljasta ja harmaata

minäkin olen harmaa ja kalpea ja kaipaan jotain

kun vaan tietäisin mitä

ensi viikolla minä lennän helsinkiin

voi olla että syksy on sielä vielä kaunis

aion mennä teatteriin ja nähdä ihmisiä 

aion mennä hänen kanssaan kahville

kun vaan saisin tämän matka-ahdistuksen pois

univelkaa on ihan liikaa