mä olen kävellyt vapisevin jaloin pitkiä matkoja

jokaisella askeleella hämmentyen siitä kuinka en lyhisty maahan

en ymmärrä kuinka mun keho ei mua petä 

vaikka se huutaa armoa, pyytää lupaa levätä

ja syödä, mutta siltä olen jo sulkenut korvani kauan sitten

meillä on aikaa levätä sitten joskus myöhemmin

ehkä piankin 

jos vaikka kuolisin

kylminä ja märkinä syysaamuina

kun pyöräilen sormet kohmeessa kouluun

mietin että kaipaako minua kukaan missään

varsinkin sitä kaipaako hän minua

täällä päin lehdet ovat jo tippuneet puista

sen vuoksi ulkona on paljasta ja harmaata

minäkin olen harmaa ja kalpea ja kaipaan jotain

kun vaan tietäisin mitä

ensi viikolla minä lennän helsinkiin

voi olla että syksy on sielä vielä kaunis

aion mennä teatteriin ja nähdä ihmisiä 

aion mennä hänen kanssaan kahville

kun vaan saisin tämän matka-ahdistuksen pois

univelkaa on ihan liikaa

rintalastan alla murtuu rytmi

en ole kirjoittanut yli kuukauteen 

asioita on tapahtunut 

mulla ei ole paljoa sanoja 

mulla on paljon sanottavaa

mutten tiedä miten kertoisin

tapasin hänet 

ja sitten nousin hetkeksi ylös

koska mulle annettiin mahdollisuus

kunnes kaipuu tähän maailmaan iski

en kertonut kenellekkään etten jaksanutkaan

nyt kaipaan eniten turtumusta 

se pieni hetki riitti siihen 

että mä tunnen 

se on hämmentävää

itkeminen, heikkoa

olen yrittänyt kerätä ajatukseni kasaan

pitää niitä kasassa

epäonnistumalla

tämän sekasorron keskellä

voin yhä kuitenkin yrittää olla jotakin

eikä kenekään tarvitse tietää

kyllä mä pärjään täällä

kaikki on ihan hyvin

no words

ja hän on väsynyt

ei tahtoisi nousta sängystä

tahtoo perua kaikki suunnitelmat

ja sulkea puhelimen

puoli vuotta on kulunut 

aika on pysähtynyt 

minä olen halvaantunut

tänään se oli ylpeä itsestään

ylpeä siitä että oli pitänyt päänsä koko talven

ja pystyi käyttämään lähes huoletta lyhythihaista työpaitaa

turvonnut mutta silti ylpeä

silitti myös tuntematonta kissaa

ja se oli kaunis

nyt silmät kutiaa, mutta onko sillä niin väliä

pitäisi joka tapauksessa nukkumaan mennä

toisinaan on kauniitakin päiviä

p.s. jos SINÄ luet tätä

häpeä itseäsi

jotkut toiveet eivät vaan koskaan toteudu

mä en koskaan voi olla lintu 

en herää aikaisin laulamaan kauniita lauluja

enkä mä myöskään syö vähän

silti tahtoisin että tekisin niin 

ja kaikista eniten 

mä tahtoisin lentää

tämä blogi on mulle rakas

kuuntelee milloin ikinä on tarvis

ja voin sanoa mitä ikinä tahdon

eikä kukaan teistä tuomitse minua

ei ainakaan sano ääneen

mä päätin etten hylkää blogiani

en vaikka sinä luetkin tätä

voin esittää vain pienen toiveen ettet lukisi

vaikken usko että toteutat sen

kaikki on hyvin niin kauan kun olet hiljaa

olo on turvonnut ja kurja 

tiedän ettet voi olla lukematta joten sanon asiani tässä

sanoin jo aiemmin etten tahdo kuulla sellaisia asioita

sä kusit, tiedät sen toivottavasti itsekkin 

jos edes tahtoisin, en silti pystyisi nähdä sua nyt

ahdistat mua liikaa

en aio pyytää anteeksi

tämä on mulle tärkeämpää

tulin äidin luokse ja olen yksin

siksi heitin kaikki vaarallisimmat ruuat roskiin

hirveää tuhlausta, kamala omatunto

mutta näin on kaikista parasta 

rukoilen jaksamista

lantioluuhun kaiverrettuna sana rikki, olen hajalla 

broken

ja niin äärettömän väsynyt 

exhausted

jaksa enään pari päivää, kiltti 

still trying to carry on

huominenkin on niin pitkä päivä 

voi olla, että joudun tekemään uuden blogiin

tai laittaa vain kutsuttujen luettavaksi...tai jotain

olo ei ole enään kovin turvallinen täällä

asioita on sattunut

mitä mä olen sitten kun kaikki lähtee?

mä olen istunut yksin laiturilla tuulessa ja auringossa

paksun vaatevuoren alla

miettinyt uskallanko olla bikineissä 

no enhän mä

en ole uhrannut pariin viikkoon ajatuskaan itseeni

ehkä se oli virhe, ylitin taas 41 

pääsin kyllä jo pois sieltä

mutta niin ei saisi käydä

olen ajatellut vain päästäistä

tai oikeastaan en sitä, vaan sen asioita

yrittänyt ratkoa jonkun muun ongelmia pääni kipeäksi

ja mitä mä siitä sain? 

miljoona silmäparia tuijottamassa 

olisi huojentavaa jos joku huolehtisi välillä minusta 

kellään ei ole ikinä aikaa tai sitten jaksamista 

jäljellä on pari viikkoa ja sitten mun täytyy kohdata se ihminen

joka jätti mut silloin kun asiat oli kaikista pimeimmin

mutta sitä ennen se oli ainut joka vaivautui välittämään

vaikken sitä osannut arvostaa

pelottaasiltienosaaenääpuhuasillevaikkahaluanniinkovinettäsemutnostaisi

will I ever be happy?

40.5

ei, sittenkin 40.4

ei tunnu missään, miltään

joskus kun vilkaisen sekunnin sadasosan verran peiliin

saatan nähdä välähdyksen siitä toisesta todellisuudesta

mutta yhtään pidempi vilkaisu niin huomaan kuvitelleeni

olisipa helppo tie, tie joka ei polttaisi minua loppuun

naamani iho on aivan liian kuiva

tuntuu kuin se pian rapisisi palasina pois 

se on minun naamioni, älä petä

raavin pian kurkkuni verille, tuokaa joku lääkettä

mä tahtoisin nostaa sut seisomaan

mun sydän jättää lyönnin välistä kun luen sun nimesi

kun nään sut kaukana minusta mutta liian lähellä

kun tulet vastaan en hengitä, älä huomaa minua

kiltti, älä

miten se voisi olla huomaamatta

kun olemuksenikin on turvonnut

ja sen silmät nauraa ivallisesti 

en mä tahtoisi muuta kuin rauhaa

ja kaiken sen entisen takaisin

ihmisten arvosteleminen on väärin

mutta niiden tekoja ja käytöstä saa arvostella

kysy; mitä sellaista mä tein?

voi olla, että silloin saat vastauksen

ellet sitten itse jo sitä keksinyt

pian täytän vuosia

ja sitten häpeän taas mihin käytinkään yhden 

pelastakaa joku minut tästä oravanpyörästä

turhasta jatkumosta

can't stand this anymore

minä kuolen

kuolen

kuolen

se jonka nimeä en enää uskalla sanoa 

ajaa minut hulluuden rajamaille

hulluuden joka tappaa minut

¨

en tiedä kuinka kauan pystyn enää olemaan näin 

pelkästään se että jokin muistuttaa sinusta sattuu

mutta videot ovat niitä pahimpia

ja sinun äänesi 

jonka kuulemista kaipaan niin

mutta jonka kuuleminen on liikaa minulle

joka saa minut rikkomaan ihoni 

pitkän tauon jälkeen

kauniita sanoja ei riitä loputtomiin

siitä on tullut lähes päivittäistä

päästäisen hädästä siis

ei se haittaisi, mutta minun täytyy aina mennä hänen kanssaan

syömään leipää, keittoa, puuroa, jäätelöä

en voi kuitenkaan hylätä häntä näin itsekkäästä syystä

siksi että minä tahdon olla laiha

hänen täytyisi kärsiä entistä enemmän 

ja saisin syyttää vain itseäni 

tänään liikuntatunnilla olin iloinen sillä me olimme kuntosalilla

vaihdoin t-paidan ja lyhyet housut 

menin ajattelematta, juoksumatolle, kuntopyörälle 

ja lattialle makaamaan koska huimasi

ja siinä maatessa huomasin ettei arpiani peitä laastarit

ehkä kukaan ei  vielä huomannut?

 joku kysyy mikä minulla on kädessä

älkää edes yrittäkö nähdä

antakaa minun olla rauhassa

antakaa minun muistuttaa itseäni siitä minkä arvoinen olen

päästäinen tekee vähän samaa kuin minä

mutta hän ei tahdo tappaa itseään 

minä sen sijaan tahdon vain kadota

tai tarttua tuuleen ja lentää pois

taidan salaa vihata harakkaa

mitä tapahtui kaikille?

käytä värejä kun piirrät

sanoo pyylevä nainen nojatuolissa

se olisi hyväksi sinulle

minun kuvani ovat mustavalkoisia

minun maailmani on mustavalkoinen

mistä minä silloin värejä saisin? 

olet jäänyt yksin tähän maailmaan

päästäisen vuoksi minä menen ruokalaan

siellä ei ole muita, vain me kaksi

ja minä syön koko kehon täristessä

vain päästäinen katsoo, se tarvitsee sinua

pakko pystyä nyt ei ole minun vuoroni olla heikko

ja minä syön, muista, kukaan muu ei näe

ja lopulta

pidän siitä että harakka ei ole koulussa

minun on helpompi puhua muille 

helpompi puhua sille yhdelle tietylle 

se itki tänään ennen matikan tuntia ja minä olin ymmärtämässä 

mutta entä minä?

minä tahdon välittää niin paljon

mutta kuka tahtoo välittää minusta? 

ajattelen niin monia ihmisiä 

mutta ajatteleeko kukaan minua?

niin monta kertaa mietin avaanko suuni 

mutta se tuntuu merkityksettömältä

to be or not to be

sairas vahingonilo

jota mä häpeän. 

en ole varma onko mulla motivaatiota vai ei

jojoan väliä 40,5 - 42,0

sanomattakin selvää mikä mä haluaisin olla

heti kun menee hyvin annan liikaa periksi

ja se on sitten taas menoa

tulkaa joku kertomaan mulle ettei näin voi elää

tää on ihan turhuutta

feeling worthless

sinä tiedät sen itsekkin muttet sano niin koska et tahdo satuttaa mua 

Piirrät ihollesi kivullesi kasvot
Teräksellä kirjoitat nimen vihallesi
Kylpyhuoneessasi, yöllä puoli kaksi
Kun kaikki muut jo nukkuvat on sinun hetkesi

Olla vallassa, olla olemassa
Lamppu katossa on hetken valoisampi
Olet vallassa, olet olemassa
Kipu rinnassa on hetken selkeämpi
Ja olet elossa
Ja olet elossa

ja tyttö on romuna

Minä hengitän, olen silloin kai elossa?

Mutta en tahtoisi olla, koska tuntuu että mä vain satutan sua.

Olemalla minä, vaikka sä näetkin mut väärin.

Niin väärin.

Kyllä mä tiedän miltä se tuntuu.

Paremmin kuin uskotkaan.

Koska sä teet sen saman mulle. 

If I hurt you then I hate myself
Don't want to hate myself, don't want to hurt you
Why do you chew your pain?
If you only know how much I love you, love you 

don't you ever ever feel

41,7

tuntuu jotenkin turvallisemmalta 

mutta enemmän eksyneeltä

tosin en usko pysyväni täällä kauaa

sillä pian putoan taas ylöspäin

tänään kun piirtelin punaisia viivoja käsivarteeni

ja liimasin laastarin peittämään jälkiä 

mulla oli jo tekosyy mielessäni

vaikka normaaliahan tämä on

kaikkihan tätä tekee, eikös?

jumissa

nyt kun bmi:ni on 16.2 onko se suuri vai pieni

välimuotoa ei ole, kaikki on joko suurta tai pientä, ei ole keskikokoista

mietin, että vuosi sitten kun bmi:ni oli 20.0, olisiko se silloin ollut unelma

ehkä, löysin viime kesältä muistiinpanoja joissa kaukainen haave oli bmi 16.0 

ja kuvittelin etten ikinä pääsisi sinne, ja se tuntui siltä vihoviimeiseltä ja täydelliseltä

mutta me kaikki tiedetään, mikään ei ikinä riitä

ja jos nyt joku jolla on bmi vaikka 16.7 tulisi minun luokseni

ajattelisin luultavasti että miten se voi olla niin pieni 

koska tiedättehän, että aina se mikä on omaa on liian suurta

ja muut on kadehdittavia?

mutta niin, harmittaa että olen lihonnut

 se 15.9 näytti ja kuulosti niin paljon paremmalta

se kuulosti omanakin siedettävältä

en tiedä mihin aion vetää rajan 

tuntuu ettei mikään tuleva eikä mennyt ole sopiva

mikä on teistä oikeasti pientä?

tältäkö tuntuu kun vedetään matto jalkojen alta

minä luotin sinä et

ja se sattuu kun viimeinkin ymmärrän

kun avaan silmäni enkä pidä sinua enään pyhänä

kun huomaan että sinä oletkin ollut valetta

sitten minä lihon surustani

se kasvattaa minua monta sataa grammaa lisää

nyt en enää tiedä miten päin olisin

minne päin menisin tai mitä ajattelisin

enkä voi edes kysyä tietä sinulta

mistä tiedän jos olet minua joskus harhaan opastanut?

taivaalta sataa kiviä eikä sateenvarjosta ole apua

lasken sydämen lyöntejä ranteestani enkä kuuntele

hakkaa kuin olisin paniikissa

mutta kaikki on hyvin, itkettää vaan kun en ymmärrä

huomaan kuinka tärkeä päästäinen on minulle

ja päätän että pystyn unohtamaan sen yhden täydellisesti

harakka itkee mulle miksen voi sille ikinä kertoa mitään

minä käsken sen olla hiljaa koska nyt ollaan tasoissa

en aio näyttää sinulle että kaipaan

sinä saat vihata minua jos tahdot

kyllä minä osaan tätä peliä pelata

en tule kotiovellesi itkemään

niin kuin joskus olisin tehnyt

 äiti;

en minä ole laiska niin kuin sanot

olen vain heikko ja peloissani

ja kaipaisin jotakuta joka kertoo ettei mitään pahaa tapahdu

tammikuu on valunut ajattomasti

kirjoitan kolmatta kertaa vuorokauden sisään

mutta minä tunnen, minä tunnen taas

jotain muuta kuin tyhjyyttä tai vihaa

ja miten ikävä minulla on tätä ollut

nauran itsekseni ilman syytä

ja hymyilen vain koska tuntuu siltä 

se hämmentää minut

mitä jos kaikki päivät olisivat tälläisiä? 

on niin vapauttavaa olla kevein mielin 

rakastua typerään asiaan

murehtia kuinka saavuttamattomissa se on

murehtiessaankin silti olla suunnattoman iloinen

jos tämä jatkuisi pitkään, ehkä se olisi onnellisuutta

tahdon nauttia tästä hetkestä

juuri nyt minä en jaksa tahdo olla vihainen kellekkään 

tai millekkään, edes itselleni

sinuakaan en murehdi 

vääränlaista huomiota

41,3kg

lämpöä tai ehkä sittenkin kuumetta

nälkä mutta oksettaa

ja olisi helpompaa jos edes kertoisit

että miksi vihaat minua niin

enkä pidä siitä että katoat 

mistä edes tiedän hengitätkö enään

sitten samalla kun minä en ole olemassa

kaikki muut tuijottaa

aivan kuin ne sittenkin tietäisi

mutta ethän sinä voisi niin tehdä, ethän?

ja miksi nolla taipuu monikkoon samalla kun yksi on vain yksi

anteeksi

en ole kirjoittanut mitään yli viikkoon

mutta ei ole mitään uutta, ei mitään kirjoitettavaa

painan yhä ne iänikuiset 41,5 minne nousin joulun jälkeen

päivät on sitä samaa puuroa mitä ennenkin 

avioerokaan ei tunnu missään koska keskityn vain itseeni

syön liikaa ja sitten jumppaan itseni saunassa pyörryksiin

tänään äiti tuli huoneeseeni kun minä itkin

niin, olen taas oppinut itkemään, valitettavasti

mutta se esitti ettei huomannut 

minä olen hukassa

minä en tiedä mitään

muuta kuin etten ole tarpeeksi

olen mitätön

juuri niin kuin sinä sanoit 

ei minulla ole edes päämäärää

muuta kuin haihtua pois

taso kaksitoista ja vain kahdeksan pistettä

ehkä minusta tulee pian parempi