mä olen kävellyt vapisevin jaloin pitkiä matkoja
jokaisella askeleella hämmentyen siitä kuinka en lyhisty maahan
en ymmärrä kuinka mun keho ei mua petä
vaikka se huutaa armoa, pyytää lupaa levätä
ja syödä, mutta siltä olen jo sulkenut korvani kauan sitten
meillä on aikaa levätä sitten joskus myöhemmin
ehkä piankin
jos vaikka kuolisin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti