dear friend

makaan alasti lattialla ja nauran 

itselleni elämälle maailmalle 

siis eihän tää voi olla muuta kuin naurettavaa

mun olemassaolo on sairas vitsi

teen pojan kanssa sopimuksen 

ranteisiin ei kosketa

en halua pettää sitä en tiedä miksi 

se kyllästyy kuitenkin muhun ihan pian

yhtäkkiä niiden aikojen paras ystävä alkaa puhumaan tästä

yllättäen ihan suunnaton ikävä 

sitä kun pää oli keveä ja askel raskas

se sanoi että silläkin on 

toivon ettei se tekisi mitään 

mutta se tekee 

not found

en ole varma voiko musta enää ikinä tulla ehjää
hukkasin muutenkin jo palasia matkan varrelle
ei kellään olisi edes kärsivällisyyttä
kaipaan silti kosketusta

väsyttää

mä olen pahoillani

jos multa nyt kysyttäisiin

mä en ikinä, ikinä, tutustuisi suhun

tai yhtään keneenkään 

mä olen pahoillani

siitä mitä oon saanut aikaan

olisi parempi jos olisin poissa

annan murheiden valua lattiakaivoon

ja ihmisten edessä

mä olen kuin ei mitään olisikaan

pääsisinpä pois

monen olisi parempi

antakaa anteeksi

mä tiesin mutten halunnut hyväksyä

tehtyä ei saa tekemättömäksi

mutta mä lupaan

että yritän olla parempi

tänään se oli ylpeä itsestään

ylpeä siitä että oli pitänyt päänsä koko talven

ja pystyi käyttämään lähes huoletta lyhythihaista työpaitaa

turvonnut mutta silti ylpeä

silitti myös tuntematonta kissaa

ja se oli kaunis

nyt silmät kutiaa, mutta onko sillä niin väliä

pitäisi joka tapauksessa nukkumaan mennä

toisinaan on kauniitakin päiviä

p.s. jos SINÄ luet tätä

häpeä itseäsi

will I ever be happy?

40.5

ei, sittenkin 40.4

ei tunnu missään, miltään

joskus kun vilkaisen sekunnin sadasosan verran peiliin

saatan nähdä välähdyksen siitä toisesta todellisuudesta

mutta yhtään pidempi vilkaisu niin huomaan kuvitelleeni

olisipa helppo tie, tie joka ei polttaisi minua loppuun

naamani iho on aivan liian kuiva

tuntuu kuin se pian rapisisi palasina pois 

se on minun naamioni, älä petä

raavin pian kurkkuni verille, tuokaa joku lääkettä

mä tahtoisin nostaa sut seisomaan

mun sydän jättää lyönnin välistä kun luen sun nimesi

kun nään sut kaukana minusta mutta liian lähellä

kun tulet vastaan en hengitä, älä huomaa minua

kiltti, älä

miten se voisi olla huomaamatta

kun olemuksenikin on turvonnut

ja sen silmät nauraa ivallisesti 

en mä tahtoisi muuta kuin rauhaa

ja kaiken sen entisen takaisin

ihmisten arvosteleminen on väärin

mutta niiden tekoja ja käytöstä saa arvostella

kysy; mitä sellaista mä tein?

voi olla, että silloin saat vastauksen

ellet sitten itse jo sitä keksinyt

pian täytän vuosia

ja sitten häpeän taas mihin käytinkään yhden 

pelastakaa joku minut tästä oravanpyörästä

turhasta jatkumosta

don't you ever ever feel

41,7

tuntuu jotenkin turvallisemmalta 

mutta enemmän eksyneeltä

tosin en usko pysyväni täällä kauaa

sillä pian putoan taas ylöspäin

tänään kun piirtelin punaisia viivoja käsivarteeni

ja liimasin laastarin peittämään jälkiä 

mulla oli jo tekosyy mielessäni

vaikka normaaliahan tämä on

kaikkihan tätä tekee, eikös?